• Sinullako muka huono päivä!
  • Sinullako muka huono päivä!
  • Sinullako muka huono päivä!
  • Sinullako muka huono päivä!

Kausi 18 | Jakso 23

Sinullako muka huono päivä!

Matkallaan kohti Laverre Cityä Serena ja Bonnie lukevat päivän horoskoopin Serenan matkaoppaasta. Se ennustaa huonoa päivää heille molemmille. Sillä välin mainion marjasaaliin saanut Rakettiryhmän kolmikko huomaa sankarimme ja käy heidän kimppuunsa! Seuranneessa kahakassa sankarimme saavat marjoista osansa. Samassa kolme vihaista Pangoroa syöksyy metsästä, ja kaikki pakenevat joutuen toisistaan eroon. Bonnie huomaa olevansa sidoksissa Meowthiin!

Parivaljakko riitelee ensin, mutta päättää vihdoin tehdä yhteistyötä. Bonnien saatua osuman Sporesta ja nukahdettua samoin tein, Meowthin ja Dedennen on yhdessä löydettävä marja, joka parantaisi hänet, ja lopulta niin käykin.

Kun sankarimme vihdoin löytävät toisensa, paikalle saapuvat myös vihaiset Pangorot. Meowthin tulkkaus selvittää, että Pangorot luulevat sankareittemme vieneen heidän ruokansa, jonka vuoksi ne hyökkäsivätkin. Jessie ja James kuitenkin kulkeutuvat paikalle iso marjasäkki mukanaan, jolloin selviää ketkä oikeita konnia olivatkaan! Pangorot pakottava heidät häippäsemään, jolloin sankarimme keräävät kokoon niiden marjat. Bonnie puolestaan kertoo Serenalle, ettei päivästä niin huonoa loppujen lopuksi tullutkaan.

Matkallaan kohti Laverre Cityä Serena ja Bonnie lukevat päivän horoskoopin Serenan matkaoppaasta. Se ennustaa huonoa päivää heille molemmille. Sillä välin mainion marjasaaliin saanut Rakettiryhmän kolmikko huomaa sankarimme ja käy heidän kimppuunsa! Seuranneessa kahakassa sankarimme saavat marjoista osansa. Samassa kolme vihaista Pangoroa syöksyy metsästä, ja kaikki pakenevat joutuen toisistaan eroon. Bonnie huomaa olevansa sidoksissa Meowthiin!Parivaljakko riitelee ensin, mutta päättää vihdoin tehdä yhteistyötä. Bonnien saatua osuman Sporesta ja nukahdettua samoin tein, Meowthin ja Dedennen on yhdessä löydettävä marja, joka parantaisi hänet, ja lopulta niin käykin.Kun sankarimme vihdoin löytävät toisensa, paikalle saapuvat myös vihaiset Pangorot. Meowthin tulkkaus selvittää, että Pangorot luulevat sankareittemme vieneen heidän ruokansa, jonka vuoksi ne hyökkäsivätkin. Jessie ja James kuitenkin kulkeutuvat paikalle iso marjasäkki mukanaan, jolloin selviää ketkä oikeita konnia olivatkaan! Pangorot pakottava heidät häippäsemään, jolloin sankarimme keräävät kokoon niiden marjat. Bonnie puolestaan kertoo Serenalle, ettei päivästä niin huonoa loppujen lopuksi tullutkaan.

Aiheeseen liittyvät jaksot

Takaisin alkuun