• Vauhtia, Gogoat!
  • Vauhtia, Gogoat!
  • Vauhtia, Gogoat!
  • Vauhtia, Gogoat!

Kausi 16 | Jakso 41

Vauhtia, Gogoat!

Sankarimme ovat matkalla Kanto-alueelle ja pysähtyvät lepäämään Pokémon-keskukseen Alexan työstäessä tulevaa artikkeliaan. Hän pyytää heitä pitämään Gogoatia silmällä. Gogoat on hyväkäytöksinen Pokémon, jota ei tarvitse paljoa vahtia. Niinpä Ash ja kumppanit eivät huomaa, kun Gogoat tapaa nuoren Tony-pojan ja aistii, että hän haluaa mennä jonnekin. Gogoat ottaa pojan selkäänsä ja lähteekin samoin tein matkaan! Tietenkin heti kun sankarimme huomaavat, että Gogoat on kadonnut, he kertovat siitä Alexalle ja ryntäävät etsimään konstaapeli Jennyä pyytääkseen häneltä apua. Jenny juttelee jo Tonyn äidille, joka kertoo että Tony halusi vuorenhuipulla olevaan observatorioon, jossa  hänen isänsä työskentelee viedäkseen isälle erikoissyntymäpäivälahjansa. Alexa arvelee Gogoatin aistineen Tonyn toiveen ja lähteneen viemään poikaa vuorelle. Vuori voi kuitenkin olla vaarallinen, joten sankarimme lähtevät varmistamaan että Tony on turvassa jakaantuen kahdelle eri observatoriolle vievälle reitille. Ash ja Alexa saavat pian karkulaisen kiinni ja pyytävät häntä palaamaan kotiin. Tony on kuitenkin päättänyt päästä vuoren huipulle, joten he päättävät mennä hänen mukaansa. Lopultan he pääsevät huipulle, jossa Tonyn isä helpottuneena tervehtii poikaansa ja vastaanottaa iloisena lahjansa: piirustuksen lempitähtikuviostaan, Braviarystä. Katsottuaan tähtiä sankarimme ja Alexa ovat valmiita jatkamaan matkaansa!

Featured Pokémon

Aiheeseen liittyvät jaksot

Takaisin alkuun